Noin viikon kuulumiset

... tai oikeastaan lähes kahden.

Viime kirjoituksen jälkeen ei paljon ole erikoista tapahtunut. Se täytyy silloiseen tilanteeseen lisätä, että ilmeisesti lääkkeiden takia vatsa ei alkuun oikein toiminut. Jätän yksityiskohdat häveliäisyyden verhon taakse, mutta tilanne onneksi kyllä helpottui.

Siinä reilun viikon kohdalla aktivoiduin ensimmäiselle kauppareissulle. (Autoa en tietenkään vielä aja itse, kun ei kytkinjalka pelaa. Ilmeisesti ihan kuutta viikkoa ei auton ajoa varten tarvitse odottaa, mutta pääsen näistä asioista keskustelemaan lääkärin kanssa vielä parin päivän päästä tarkastuksen yhteydessä.) Lämminhän siinä kepeillä kulkiessa tulee, vaikka hitaasti käveleekin ja varovasti myös kipeällä jalalla astuu. Harmi vaan, että suunnilleen siellä Prisman peräseinällä alkoi polven sivussa tuntua vihlaisuja, ja loppumatka peräseinältä autolle oli pykälän verran epämieluisampi. Päätinpä vaan hiljaa mielessäni kiroillessani pidättäytyä lähipäivinä vastaavista ponnisteluista ja pysyä ojentelujumpan parissa.

Joulusesonki kun oli vielä käynnissä, tuli tehtyä vielä yksi sukulaisvierailu autolla perheen kanssa. Takapenkillä olevan lapsenistuimen takia en itse mahdu vääntäytymään ahtaalle pelkääjän paikalle, ja joudun istumaan kuskin takana takapenkillä. Sellainen vartista tuntiin etappi ei vielä aiemmin tuottanut suurempia tuskia, mutta puolitoista tuntia alkoi verraten mukavasta asennosta huolimatta olla sellainen, että autosta pois pääsy oli ihmeen kivuliasta. Ymmärtää hyvin miksei staattista istuma-asentoa suuremmin suositella leikkauksen jälkeen.

Muuten tällä välillä olen luopunut kierresidoksen käytöstä ohjeen mukaisesti ja irrotellut myös haavateipit tikkien päältä. Sen olisi saanut tehdä 7 vuorokauden kohdalla, mutta tein sen itse hieman myöhemmin, kun olivat silloin vielä niin napakasti kiinni. Haavat ovat aika siistin näköiset ja isoimmat mustelmatkin ovat jo lähteneet. Yritetään seuraavaan postaukseen saada taas muutama vertailukuva. Lääkärin pitäisi sitten loppuviikosta napsia tikit pois.

Jumppailua olen saanut tehtyä hyvin. Ojennusvajetta on vielä ja koukistuksessa pääsen lähes 90 asteen kulmaan. Paljon enempään koukistukseen ei vielä ennen tarkastusta tee mielikään ponnistella, kun useista lähteistä on tullut ilmi, että kierukkakorjauksen jälkeen koukistustakin olisi varauksen lisäksi hyvä rajoittaa, vaikka oma lääkärini ei tästä leikkauksen yhteydessä puhunutkaan. Onneksi asia selkeytyy pian, ja voin kyseisen arvelun täsmentää tännekin. Särky ja vihlonta kyllä alkavat, jos lääkkeiden vaikutukset lakkaavat, kun olen yrittänyt etenkin Panacodin päiväkäytöstä päästä eroon.

Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen

Lääkkeet

Kipuun ja särkyyn määrättiin seuraavia troppeja:

• Pariksi päiväksi OxyContinia ja sen kaveriksi Ondansetronia pahoinvoinnin estämiseksi.
  (OxyContinista lisää mm. täällä. USA:ssa taitaa toki käytetyt määrät olla vähän toista kuin meikäläisellä.)
• Para-Tabs
• Vimovoa
• Panacodia

Ja ohjeistus sen mukaan, ettei tule otettua liikaa parasetamolia (Panacod / ParaTabs samanaikaisesti) ja että Panacod enempi käyttöön sitten tiukemman OxyContinin jälkeen.

Olotila

Leikkausta seuraava päivä on pahin!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa tokaisin, olo oli leikkauspäivän iltana hämmentävänkin hyvä, joten seuraavana päivänä olo on onneksi aamusta lähtien heti huonompi, vaikka lääkkeitä on napsittu ihan ohjeiden mukaan. Housujen ja sukkien laitto veti toipujan nöyräksi heti aamusta lähtien.

Jalkaa särkee ja jomottaa, ja tilanne lähinnä hieman pahenee iltaa kohden lääkityksestä huolimatta. Jalkaan ei satu varatessa, mutta kaikki jalan liikuttelu tekee kipeää ja liikuttelemattakin särkee. Jälkikäteen ajatellen olisi varmaan kannattanut toteumaa enemmänkin hyödyntää kylmää ja kohoa, mutta se on jotenkin niin hidasta ja vaivalloista. Tuli niitäkin toki käytettyäkin.

Toinen päivä leikkauksen jälkeen on jo parempi ja kolmas jo melko hyvä. Tarkoittaa ainakin omalla kohdalla sitä, että sellainen jatkuva jomottelu on pääosin takana päin, ja ihan jokainen liike ei vihlaise kipeästi. Omalta osaltani jopa hieman positiivisena yllätyksenä nukkuminen ei tuottanut suuria ongelmia missään kohtaa, ja omat muistikuvat ensimmäisen leikkauksen jälkeisestä nukkumisesta olivat huonommat. Jos yöllä johonkin sattui heräämään, niin unen päästä sai uudelleen kiinni ilman isompia särkyjä, ja miellyttäviä nukkumisasentojakin oli ainakin kaksi, vaikka niiden välillä ei täysin kivutta pystynytkään vaihtamaan.

Fyysisen olotilan lisäksi täytyy huomioida myös pään tilanne. Muutaman päivän toipilaana olon jälkeen on todettava, että ei siltäkään osin ole ihan skarpeimmillaan, oli syynä sitten lääkkeet tai jokin muu rasitus. Tuntuu, ettei oikein osaa tai jaksa keskittyä mihinkään älylliseen toimintaan. Konkreettisena esimerkkinä voidaan mainita tässä kirjoituspuuhassa havaittava oikeinkirjoituksen epätyypillinen vaikeus.

Kuntoutus

Ensimmäisten päivien kuntoutuksessa yritetään saada jalkaa liikkeelle, ja ojentaminen suoraksi asti on ensimmäinen konkreettinen tavoite. Muutaman liikkeen sarja pitäisi tehdä kolmesti päivässä, ja aika hyvin se on toteutunutkin. Nilkan pumppailua taas tulee pötkötellessä tehtyä hieman ekstramääriäkin.


Edellinen flunssan alku jäi ennen leikkausta vähän vaiheeseen, mutta nyt on selkeästi tullut lapsen päikkytuomisina jo uusi! Ollaan oikein riemastuttavaa joulunviettoseuraa, kun yksi kinkkaa kepeillä ja parilla vuotaa nokka. Voisi asiat vielä huonommaksikin mennä, mutta toivotaan että joulun vietto kääntyy tästä vielä voiton puolelle...

Leikkauspäivän muistelu

Toisen leikkauksen päivän kulku oli jotakuinkin seuraava:

Herätys 6:15 ja välttämättömien aamutoimien jälkeen bussilla kohti Töölöä. Sairaalaan saapumisajaksi oli edellisenä päivänä ilmoitettu 7:30. Syödä ei saanut kuuteen tuntiin ennen saapumista eikä juoda kahteen tuntiin. Paikan päälle päästyä meinasi olla vähän jano ja nälkä, mutta eipä se suuremmin vaivannut.

Hetken odottelun jälkeen vaihto sairaalavaatteisiin ja sitten jo ensimmäiset kipulääkkeet alas. Tässä yhteydessä polveen laitettiin myös jo puudutetta, jonka tarkoituksena on loiventaa kivun saapumista operaation jälkeen.

Anestesialääkärinä toimi sama henkilö kuin ensimmäisenkin leikkauksen yhteydessä, ja asiointi oli minusta oikein sujuvaa ja hyväntuulista. Tällä kertaa päädyin valitsemaan nukutuksen sijaan spinaalipuudutuksen muutamasta syystä: Ensinnäkin, nuhaisuus olisi saattanut estä nukutuksen, ja oma epäilykseni alkavasta flunssasta vaikutti preferenssin muodostumiseen, vaikka päivän kuntoni ei lääkäriä epäilyttänytkään. Toiseksi, nyt oli magneettikuvien perusteella vielä hieman epävarmaa, mitä leikkauksessa lopulta tehdään. Minulla oli käsitys, että puudutettuna pystyn halutessani itse seuraamaan, mitä siellä verhon takana tehdään, ja tämä houkutti suuresti. Kolmanneksi luotin ammattilaisten suosituksiin siitä, että olo on puudutuksen jälkeen usein parempi kuin nukutuksen.

Saliin mentiin 9:30 aikoihin, ja operaatio kesti kai vajaat kaksi tuntia. Alakroppa puudutettuna ja rauhoittavissa lääkkeissä torkahtelin joitakin kertoja, mutta tähystysvaiheet seurasin omasta mielestäni ihan tarkkaavaisena. Kirurgi kertoili olennaisissa vaiheissa, mitä kuvissa näkyy ja mitä hän on tekemässä. Muistelen ymmärtäneeni ihan hyvin, ja jotain tuli itse kysyttyäkin kesken leikkauksen. Suosittelen puudutuksessa leikkaamista lämpimästi ainakin kaikille muille uteliaille!

Operaation lopussa puudutus alkoi jo heikentyä varpaista lähtien, ja oli kuulemma hoitajan mukaan siinä rajoilla annetaanko puudutetta lisää. Puudustus oli kuitenkin "juuri oikean mittainen" ja missään vaiheessa en tuntenut minkäänlaista kipua. Heräämössä tunto palailikin sopivaan tahtiin ja melko pian sain jo syötävää ja juotavaa. Kipulääkettä otettiin lisää, ja varsinaisia kipuja ei leikkauspäivänä oikeastaan ollut lainkaan.

Fyssarin ohjeet olin saanut jo aiemmalla käynnillä, ja muut ohjeistukset lääkityksineen käytiin heräämössä läpi. Sain vessakäynnin jälkeen ennen kolmea jo luvan lähteä kotiin, mutta lähdin sitten saattajan ehtimisen mukaan hieman kolmen jälkeen.

Olo oli illan ajan hyvä. Pystyin syömään ja juomaan, liikkumaan sisällä keppien kanssa ja varovasti jopa leikkimään lapsen kanssa lattialla. Illalla vielä lääkkeitä naamaan ennen nukkumaan menoa, ja unikin tuli ihan hyvin. Yöllä heräsin joitakin kertoja, eikä pahemmin huvittanut vaihdella asentoa, mutta mikään särky ei nukkumista haitannut.

Toinen polvileikkaus (12/2019) lyhyesti

Toisessa operaatiossa käyminen vahvisti aiemmat pohdinnat siitä, että julkisia muistiinpanoja on hyvä kirjoittaa useammastakin syystä. Nyt siirre otettiin nimittäin etureisilihaksen jänteestä, mikä ei ainakaan suomalaisten blogien perusteella vaikuta kovin yleiseltä. Lisäksi samalla korjattiin kierukkarepeymää, joka oli kiireisempi syy korjausleikkaukseen.

Mielenkiintoisia kokemuksia ja ajatuksia molempien leikkausten osalta on lukuisia, joten koko tarina pitää kirjoitella kaikessa rauhassa. Aikaahan tässä on, kun kierukan korjauksen takia määrättiin varauskevennystä puolipainolla 6 viikon ajan ja pariin viikkoon ei kovin kummoista jumppailuakaan vielä pidä tehdä.

Polvivertailu n. vuorokauden kuluttua leikkauksesta sidosten korjailun yhteydessä.

Tiiviisti:

• Operaatio päiväkirurgisesti Töölön Mehiläisessä, eli aamulla sisään ja iltapäivällä kotin.
• Anestesiana spinaalipuudutus
• Sisemmän kierukan korjaus FastFix-ankkureilla
• Uusi ACL etureisilihaksen jänteestä (Quadriceps tendon graft tuottaa Googlessa melko oikeannäköisiä hakutuloksia)